Pari paivaa kului sairasteluun, kunnes keskiviikkona lahdin etenemaan. Koska sade oli vienyt mennessaan tien karibian puolelle, lahdin kohti La Fortunaa. Lyottaydyin Cristiinan ja Jun-Ulan matkaan, jotka olivat menossa samaan suuntaan. Bussimatkan jalkeen asettauduimme Gringo Peten hostelliin, joka oli huokea hinnaltaan ja kotoisa olemuksellaan.
Seuraavana paivana otimme Junulan kanssa pyorat alle ja lahdimme kohti vesiputousta. Matka oli aikalailla makinen ja jyrkka, joten perilla pieni pulahdus putouksessa oli paikallaan. Alaspain matka oli huomattavasti helpompi ja vauhdikkaampi. Jos minulla olisi ollut kypara, niin olisin laskenut viela kovempaa vauhtia. Varasimme pyorat viideksi tunniksi, mutta kaytimme vain kolme, ja saimme ihme kylla hyvityksen kahdesta tunnista. Pienta purtavaa ja sitten aloitimme matkamme kohti tulivuoren laavaa.
Automatkan jalkeen siirryimme patikoimaan. Tunnin patikoinnin jalkeen olimme perilla tarkkailupisteella, joka oli vain aukko viidakossa. Pimea tuli nopeasti ja parin tunnin istuskelun aikana naimme muutaman laava kiven vierivan alas. Palasimme alas samaa reittia, joka oli muuttunut jo aika haasteelliseksi pimeyden takia. Alhaalla saimme ilmaista rommia ja tarkkailimme vuorta kauempaa, ja juuri sillon naimme ison vyoryn. Olisimpa silloin ollut siella tarkkailupisteella kuvaamassa. Paluumatkalla pysahdyimme viela uiskentelemaan ilmaiselle lahteelle.
Seuraavana paivana teimme canopyn, eli vaijeriradan viidakossa. Vaihdoimme kameroita kuvauksellisista syista ja yhdella valitasanteella Junulan oli kadottanut kamerani. Ei kai taas. No jatkoimme aktiviteetin loppuun. Saimme miehen macheten kanssa auttamaan meita kameran etsinnoissa. Viidakko oli melkein lapitunkematon, olin jo heittaa toivon kameran loytymisesta. Paatin viela tarkastaa yhden puun ja siella se killotti, kamera. Jos se olisi tippunut kolme metria myohemmin se olisi tippunut syvaan rotkoon, ja tuskin olisi loytynyt. Siirryimme altaille uiskentelemaan ja nauttimaan virvokkeita.
Lauantai aamuna Cristiinan ja meidan muiden tiet erosivat, kun lahdimme kohti Monte Verdea. Matka taittuisi pikkubussilla jarvelle, josta otaisimme veneen toiselle rannalle, josta jatkaisimme loppu matkan pikkubussilla. Matkassa oli itseni lisaksi Rafal ja Junulan. Venematka oli mukavaa istumista ja maisemien ihailua. Bussi taas poukkoista ja hurjaa, kun kiisimme sateiden syovyttamia teita. Viimein parin tunnin ajon ja kipeiden pakaroiden jalkeen olimme perilla ja saimme asettautua Sleep Sheaper hostelliin.
Lahdimme kavelemaan ilmaiselle trailille kohti Cerro Amigosia. Mutaiset ja jyrkat maet, kostea ja hikinen olo, mutta viimein perilla. Maisemat eivat oikein avautuneet pilvien takia, mutta tulipahan tehtya. Paluu matka olikin jo sitten kinkkisempi, oli alkanut sataa ja muta oli liukasta. Jyrkassa maessa otinkin sitten pienoisen lennon ja likasin itseni kunnolla, ei kun vaatteet koneeseen ja pesuun. Saimme vaatteet takaisin samana paivana, joten voisin kayttaa niita seuraavana paivana luonnonpuistossa.
Sunnuntaina suuntasimme Santa Elenan puistoa, koska se olisi rauhallisempi ja vahemman turistoituneempi. Perilla paukimme kaikista pisimman reitin ja huomasimme neljan tunnin kiertoajan olevan hieman ylakanttiin. Maisemat olivat perus viidakkoa, paljon kasveja ja ei elaimia. Varsinainen kohokohta oli paikka josta naki tulivuorelle, mutta pilvet, kun ne tuppaa olemaan tiella. Ainakin kolibreja siella riitti ja rauhallista oli, juuri kun lahdimme takaisin saapui iso ryhma puistoon.
Ilta kokkailen ja pesettaen vaatteita, jotta saisi lahtea aamulla raikkaana ja levanneena kohti Liberiaa.
