Viva La Cuba Pt.2

Kuvia saadaan, kunhan saan ne ensin jotenkin itselleni.

Sunnuntaina lahdin kohti Trinidadia. Bussi kyyti oli kuoppainen ja todella kylma, ilmastoinnissa taitaa olla vain on ja off nappi. Perilla odotti sitten laumma casan tarjoajia, valkkasin nopeasti halvimman ja lahdin tarpomaan siihen suuntaan.

Seuraavana aamuna herailin kukonlauluun ja sikojen rohkimiseen. Oli oikein raikas ja hiljainen aamu. Lahdin kiertamaan kaupunkia, sita vahaa mita siita on olemassa. Eraassa baarissa tapasin Tonyn ja Saanan, jotka olivat niin ikaan suomesta. Jutustelimme aikamme ja paatimme lahtea illalla ulos. Tony soitteli kitaraa, kun tsillailimme Trinidadin pikkukuppilan terassilla.

Kavimme pyorahtamassa seuraavana paivana vesiputouksella. Matkamme ei taittuisi todellakaan autolla, jalan, vaan hevosella. Hyppasimme ratsaille ja aloitimme matkamme polkua pitkin. Menimme pitkin kapeita ja jyrkkia polkuja, avaria peltoja ja jokien poikki. Putouksilla olimme ensimmaisena, saimme nauttia virkistavasta pulikoinnista ihan itse. Paluumatka alkoi olla jo aika koetusta kannikalle, ratsastaminen ja varsinkin ravaaminen on varsin uuvuttavaa.

Seuraavana paivana lahdimme sukeltamaan rantaan. Sukeltelin korallien ja kalojen keskella, 8 metrin syvyydessa. Aivan mahtava kokemus, pakko saada omat valineet, etta paasee harrastamaan millon haluaa. Illalla lahdimme taas kapakkaan ja soittelemaan. Tapasimme paikallisia muusikoita, jotka halusivat jammailla Tonyn kanssa.

Aika kului ja koitti perjantai, lahdimme kohti San Diegoa. Otimme yksityis auton, jotta saastaisimme aikaa vaihtaessamme bussia Sancti Spirituksessa. Yo bussi oli kylma ja toyssyinen, mutta paasimme perille. Perilla meita odotti casan omistaja kuskin kera. Kuski halusi pikku matkasta 3 per nena. Sanoin suoraan etta matka oli lyhyt ja etta 5 on maksimi, prkl. Vaihdoimme paikkan kuitenkin nopeasti sellaiseen jossa oli kattoterassi.

Vietimme muutamia iltoja hengaillen katolla, ihaillen maisemia ja siemaillen rommikolaa. Kavimme myos paikallisessa ravintolassa. Ensin sanottiin ovella etta on taytta ja vasta pienoisen taistelun jalkeen saimme ruokalistan. Hinnat olivat naurettavia, soimme ja joimme kaikki kolme alle 5Cuc:lla yhteensa.

Siiryimme aamubussilla Trinidadiin ja tapasimme sattumalta Annemarin ja Oprin bussiasemalla. Matka kulki kapeiden vuoristoteiden lapi ja maisemat olivat upeat. Paasimme perille ja lahdimme kohti casaa jossa olisi kattoterassi (suosittelen lampimasti terasseja). Pistimme vaatteet pesuun ja lahdimme kiertamaan kaupunkia. Kaupunki oli karsinyt kovaa tuhoa myrskyssa ja moni muisti mainita siita katta ojentaessaan. Kaikki olisi kelvannut mita vain irti saisivat.

Vietimme paivia ottaen aurinkoa terassilla ja lukien kirjoja. Eraana iltana paatimme kuitenkin jarjestaa Suomi juhlan. Otimme rommikolaa, kaljaa parvekkeella ja Tony soitteli kitaraa ja me lauloimme. Lahdimme siita sitten ranta baariin jossa tilasin poytaan heti 10 kaljaa. Kylla oli paikallisilla ihmettelemista, kun nakevat Suomalaiset juomassa. Aamulla aamiaisella selvisi etta casan omistajat eivat olleet kovin iloisia viimeillan juhlista.

Oli aika jattaa Trinidad ja pian Kuuba. Lahdimme pitkalle bussimatkalle kohti Havannaa. 22 tuntisen bussimatkan jalkeen, palasin casaan josta lahdin. Pakkasin reppuni tayteen ja kavin nauttimassa viela viimeisen kerran Havannan illasta. Aamulla otin taksin lentoasemalle jossa odotti pitka jono. Tuhlasin viimeiset rahat kioskiin ja painelin koneeseen.

Tekisimme valilaskun Panamassa, ja sillon juostaa. Elektroniikka on torkean kallista Costa Ricassa ja Panama olisi viimeinen paikka saada "halvalla". Juoksin kuin hullu ympari terminaalia ja vertasin kameroita ja hintaa. Pistin 200 taalaa likoon ja ostin perus pokkarin taskunpohjalle. Painelin koneeseen tyytyvaisena (vaikka tuli maksettua ylihintaa verrattuna Suomeen) ja matka jatkuin San Joseen, Costa Ricaan.