Hong Kong & Macau

Viteo

Koska yksi kuva vastaa tuhatta sanaa, niin varmaan liikkuva kuva vastaa liikkuvaa sanaa samassa suhteessa. Empa rupea siis runoilemaan mitaan, veikkaan etta viedeosta selviaa mita oikein taalla olen touhunnut.

Pala paratiisia, Tonga. Pala taivaspaikkaa, Aukland feat. Strom

Kuvia.

Maanantai, kuumuus, kosteus, tama on Tonga. Harhailin lentokentalta ulos ja rupesin miettimaan jatkoa. Ennen kuin ajatus oli kerennyt herattaa vakavia toimenpiteita, huomasin Tony's Guest House kyltin kentalla. Kavaisin kysymassa etta onko huoneita vapaana ja pian olimmekin matkalla Tonylle. Samaan pakuun ahtautui kanssani Jussi Suomesta ja Storm Etela-Afrikassa tai siis syntynyt siella ja saarnaaja sukua, asuun nykyisin NZ:ssa.

Tony on tuttu Madventuresista ja kaikki sanoivat sen olevan paras hinta laatu suhde mita voi saada. Talo on kaukana keskustasta, mutta kaupungilla ei pahemmin mitaan ole ja Tony jarjestaa kyydin kaupunkiin yhdella Tongan taalalla. Kaupunki on aika tyhjan oloinen ja syy siihen on se etta kansalaiset mellakoivat Kiinalaisia siirtolaisia kohtaa ja polttivat puoli kaupunkia Kiinalaisten kauppojen mukana. Tottakai oli pakko ottaa Tonyn kiertue saaren ympari ja oppia tuntemaan minka nakoinen on mormooni kirkko.

Vuokrasimme autonkin ja kiertelimme saarta ominpain muutaman paivaa. Kavaisimme luolassa, rannoilla ja saarella snorklailemassa ja rentoutumassa. Uponneet laivat ja krisallin kirkas vesi kaloineen, elin lapsuuden unelmaa. Lapsuudessa tuli myos poltettua nahkaakin ja sen tein nytkin, onnistuin polttamaan selkani vaikka olin olevinaa varovainen. Tulivuorenpurkaus, perjantainen maanjaristys ja sateinen sunnuntai olivat oikeita pisteita iin paalle tekemaan koko reissussa ikimuistoisen.

Tongan hintataso on aika korkea, mutta onneksi kokkailin ja jatin kaljan juonnin vahemmalle. Kahden kaljan hinnalla (kaupasta), saa illan kavasession Tonyn kanssa. Kavaa tulikin juotua parina iltana. Paikallinen viski on aika helppoa juotavaa ja halpaa, siksi opinkin juomaan sita suoraan ilman lantrinkia.

Viikko viuhahti kuin Ari Ruisrokissa ja oli tullut aika jattaa Tonga. Mahtavia ihmisia ja mahtavia muistoja, tanne sielu halajaa takaisin. Maanantaina ajoimme omalla autolla lentokentalle ja tarjosimme kyydin myos parille joka oli menossa samalle lennolle. He tarjoutuivat antamaan kyydin lahemmas keskustaa, oli jo myoha ja he tarjosivat viela yosijankin.

Seuraavana aamuna lahdin vierailemaan Stromin luona, lupasin myos kayda hanenkin luonani ennen lahtoa. Lisaksi lainasin hanelle vara kameraani koska han oli unohtanut omansa ja minulla oli kaikki kuvat. Storm eli siskonsa kanssa aika etaisessa, mutta sitakin mukavammassa ja rauhallisemmassa lahiossa. Heilla on hyvin uskonnollinen elaman tyyli ja sainkin vaistella vahan raamattua. He eivat kayta tai halua kuulla kirosanoja tai vaikka sanaa neekeri, vaikka esittaja olisi Dave Shapelle. Heitimme hyvastit ja seuraavana paivana ja lupasin tulla uudestaan visiitille kun palaan NZtaan. Meninkin sitten kentalle ja alotin matkani kohti Hong Kongia.

Ps. Youtube video (legenda) Italian man goes Malta, sai koko huushollin peittamaan korvansa ja katsomaan seinaa. Ei taida heidan jumalansa olla huumori miehia. Mutta kaikesta huolimatta ymmarran miksi he voivat olla onnellisia, toisin kuin he eivat vaan voineet kasittaa miten mina voin olla onnellinen pakanallinen.

Alussa oli suo, kuokka ja Whangamomona

Kuvia

Sunnuntaina saavuin Stratfordiin Steffanin kanssa. Olimme tavanneet lauantaina ja lahdimme yhta matkaa kohti Mt.Taranakia. Keli oli mahtava ja maisemat komiat. Saimme yon viela kohtuu halvasta hostellista. Seuraavana paivana keli olikin sitten toinen, vetta satoi ja oli kylma. Paatimme lykata vuoren valloitusta ja lahdimme kohti Whangamomonaa, kokeileppa sanoa tuo monta kertaa perajalkeen. Stef on ammatti kerija ja menisimme tapaamaan hanen tyokaverinsa perhetta joka asuisi siella.

Saavuimme perille paikalliseen kuppilaan (jotka ovat parhaita tiedustelupaikkoja) ja jaimme odottamaan etta joku sattuisi olemaan kotona. Kuppilassa oli myos hotelli ja ravintola yhdessa, jota koristaa vanhat valokuvat ja muistoesineet. Tunnin odottelun jalkeen tapasimmekin tiskilla jonne paikalliset kokoontuvat aina tyopaivan paatteeksi. Muutaman tuopin jalkeen lahdimme maatilalle. Talossa oli tilaa muutamalle matkaajalle, koska melkein kaikki kahdeksan lasta olivat muuttaneet maailmalle.

Aamulla aloitimme lampaiden ruiskuttamisen torjunta-aineella, eli dippauksen. Ajoimme lampaat aitaukseen koirien avulla ja juoksutimme ne koneen lapi, joka ruiskauttaa aineet villaan. Iltapaivalla kokeilin jopa vahan kerintaakin ja teimme halal -lihaa, valitettavasti emme kerenneet rukoilemaan allahia samalla, mutta veikkaan etta lopputulos on aika yks yhteen. Illalla suuntasimme bubiin kaljalle ja kun saavuimme myohemmin takaisin mokille, Stef kysyi haluaisinko tehda ihan palkallista tyota seuraavana paivana.

Keskiviikko vierahtikin sitten siivilla. Oli nimittain sen verta intensiivinen paiva. Stef opetti minulle samalla miten villaa kasitellaan ja miten se erotellaan. Tahti oli kova ja villa irtosi nahasta. Valista keriat huusivat "fly blow!" se tarkoittaa etta karpaset ovat munineet villaan ja siella kuhisee matoja. Aivan jarkyttavan paljon iljettavia lampaita, kyseinen farmari on kuulemma tunnettu siita etta han ei dippaa lampaitaan. Nelja keriaa hoiteli paivanaikaan 1000 lammasta. Ja illalla taas bubiin, kuinkas muuten.

Torstai menikin mukavasti kaydessa kylilla ja kirjastossa. Perjantaina kavaisimme maastossa aamutuimaan, ennen kuin alotimme iltapaivalla kerimaan lampaita. Lampaat olivat puhtaita ja komella kerialla verkkaisesti tehtyna, kerkesi enemma perehtya villankasittelyn saloihin. Kerinnan jalkeen grillasimme ja kokkasimme oluiset samassa vajassa.

Lauantaina lahdimme kaupunkiin, josta Stef otti kyydin Auklandiin ja mina jain odottelemaan sunnuntain bussia. Sain yopaikan perhetutulta Stratfordista, ei voi kun ihmetella naiden ihmisten ystavallisyytta. Tama on sita paljon puhuttua, Uuden-Seelannin vieraanvaraisuutta.

Mt.Holdsworth & Golden Search

Kuvia

Wellingtonissa kavelin yon pimeydessa keskustaa kohti raskaine kantamusteni. Paadyin yoksi hostelliin juna-asemaa vasta paata. Hostelli oli rakennettu vanhaan hotelliin ja liian iso minun makuuni. Seuraavana paivana lahdin junalla suoraan Mastertoniin, jossa tarkoitukseni olisi paukkia vuorille. Perilla marssin hostelliin, DOC officeen, kauppaan ja sitten soittamaan puistonvartialle. Ystavallinen rangeri jarkkasi minulle kyydin seuraavaksi paivaksi. Jatin kaiken ylimaaraisen hostelliin sailytyksesta. Hostelli kuulemma tulisi olemaan tupaten taynna keskiviikkosta lahtien torstaina alkavan kultaisen kerinnan takia.

Seuraavana paivana rangerin kaveri, Sam tarjosi minulle kyydin Mt.Holdsworth trekin aloitus paikalle. Kiitin kyydista ja lahdin patikoimaan ylos rinnetta. Paasin juuri ennen pimeaa Powel Hutille, samaisella majalla oli myos pari israelilaista. Aloitin matkani kohti seuraavaa majaa vasta puoliltapaivin. Taivalsin verkkaisesti vuoristossa ja ihailin maisemia.
Saavuin Jumbo Hutille kahden jalkeen ja aloin tappamaan aikaa tekemalla polttopuita, lukemalla kirjoaa ja siemailemalla viinia. Illan mukana tuoma myrsky heratti minut kahden aikaan, enka saanut enaa unta. Mokki natisi, rapisi ja ulvoi tuulessa. Tunnin pyorimisen jalkeen taytin korvan pumpulilla ja sain unen paasta kiinni.

Aamulla havaitsin etta kaikki rapina ei ollut tullut mokista lahtoisin, mokissa oli myos olut hiiri, jolle oli maistunut eritoten Venalainen Fudge. Puolilta paivin lahdin taas patikoimaan. Seuraava mokki, Atiwhakatu Hut oli aika kolkko ja viereen olikin alettu rakentaa uutta mokkia. Muutin suunnitelmia ja lahdin viiden aikoihin painelemaan Holdsworth Lodgelle. Perilla en kerennyt pitkaan olemaan yksin silla majalle saapui myos vanhempaa tramppaajaa.

Lauantaina lahdin rangerin talolle kiittamaan heita kyydista. Valitettavasti vartija ei ollut kotona, mutta hanen vaimonsa kylla oli, han tarjosikin minulle heidan suihkuaan ja pyyhetta lainaan. Ei voi kuin ihmetella naiden ihmisten ystavallisyytta ja vieraanvaraisuutta. Lahdin suihkun ja kiitosten jalkeen patikoimaan takaisin kaupunkiin. Taaskaan ei kerennyt pitkaan tarjota peukkua tien varressa, kun ystavalliset ihmiset tarjosivat kyytia ihan ovelle asti. Hostellilla oli ollut sopivasti peruutus paikka joten valtyin telttailulta.

Kavasin ostamassa lipun iltaiseen Golden Shears finaaliin ja sainkin samaan rahaan viela kierroksen back stagelle, jossa nain miten tuomarointi ja lampaiden valinta tapahtuu. Illalla olikin sitten nayton paikka, katsomot olivat tayteen pakattu ja tunnelma katossa.

Greymouth, Abel Tasman, Nelson

Kuvia

Aloitimme Paivin kanssa valmistelut Arthur Passin valloitukseen, kavimme ostamassa ruokaa ja tarvikkeita joita tarvitsisimme. Lauantaina lahdimme bussilla kohti Arthur Passia, jonne saavuimme perille pieneen vuoristo kylaan ennen kymmenta. Kavaisimme DOC officessa (department of conservation) ja saimme kuulla etta sade on niin paha etta kaikki trekit on suljettu, menisi viela 2-3 paivaa sateiden jalkeen ennen kuin olisi mahdollista aloittaa. Paatimme palata hanta koipien valissa takaisin Duke's hostelliin ja miettia seuraavaa liiketta.

Seuraavana paivana kavaisimme paikallisessa olutpanimossa, jossa tehtiin olutta jo kultaryntayksen aikaan janoisille mainareille. Kierroksen paatteeksi paasi itse testailemaan miten se olut kaadetaan hanasta lasiin. Harjoitus tekee mestarin, joten otin oikein monta toistoa sina iltapaivana. Maanantaina totesimme Paivin kanssa, etta odottaisimme Jon-Olavia, joka olisi menossa tiistaina samaan suuntaan.

Jon-Olav saapui pinkilla salamallaan ja aloitimme matkamme kohti Abel Tasmania. Seuraavana paivana aloitimme matkamme ja taitoimme 21km 6,5 tuntiin. Matkalla kohtasimme Lord Of The Stringsit ja vuoroveden kuivattaman lahden. Perilla laitoimme ruokaa ja majalimme teltassa. Aamulla otimme kevyen startin ja lahdimme tarpomaan vahan ennen yhtatoista. Teimme muutaman vuorovesi ylityksen ja aloimme taistella aikaa vastaan. Saavuimme perille 20.30 juuri ennen valon kaikkoamista. Olimme taittaneet paivan aikana 24.5km ja nyt oli aika vasy olo. Korjalin viela teltan ennen kuin paasimme maaten.

Seuraavana paivana Paivi lahti takasin vene taksilla, mutta minun ja Jon-Olavin mielesta venetaksi on niin kallis etta mielummin kavelemme takaisin sisamaata pitkin. Lahdimme tarpomaan vahan ennen puoltapaivaa makea ylos. Alku matka oli mukavaa "pikku" nousua, mutta sitten maki jyrkkeni ja parin paivan saldo painoi jo jaloissa. Paivi oli tehnyt aivan oikean ratkaisun, meilla (kahdella masokistillakaan) ei ollut enaa yhtaan kivaa. Kello oli vasta vaille viisi ja olimme taittaneet vasta 15km, mutta paatimme pysahtya Awapoto majalle lepaamaan ja jatkaa matkaa huomenna.

Olimme olleet onnekkaita jo pari paivaa saiden suhteen, mutta nyt se loppui kuin seinaan. vetta alkoi sataa heti aamusta kun startasimme matkaan 9.30. Parin tunnin jalkeen totesin etta se on ihan sama astua veteen, ei ne jalat siita enaa enempaa kastu. Polut olivat veden vallassa ja reitti paikoin jopa vaarallinen. Tarvoimme viimeiset 24.5km vasyneina, markina ja aivan hajalla. Saavuimme viimein takasin aloitus pisteelle 19.50 lauantaina. Olimme olleet matkalla 4 paivaa, 3 yota ja taittaneet yli 85km. Paivi tarjosi heti ensimmaisena huurteiset kouraan kun lysahdimme kuistille.

Sunnuntaina lahdimme Nelsoniin, josta jokainen lahtisi sitten maanantaina omaan suuntaansa. Vietimme viimeisen illan Paradisossa, grillailen, saunoen ja nauttien huurteisia. Aamulla tiemme erosivat ja mina lahdin kohti Pictonia, josta ottaisin lautan Wellingtoniin, pohjois saarelle.